Eurovision Wiki
Advertisement

Toivo Kärki (s. 3.12.1915 Pirkkala - k. 30.4.1992 Helsinki) on legendaarinen suomalainen säveltäjä ja levymoguli. Hänen sävelmiään on levytetty n. 1400 kpl, monet useina eri versioina. Lisäksi Kärki teki musiikin kymmeniin elokuviin, näytelmiin ja revyihin. Toivo Kärjen vaikutus suomalaiseen kevyeen musiikkiin oli kiistaton. Hän toimi Suomen suurimman levy-yhtiön Musiikki Fazerin kotimaisen tuotannon päällikkönä ja auttoi uralle lukuisia suomalaisia kiintotähtiä. Kärjen sävelmiin sanoituksia kynäilivät mm. Reino Helismaa, Juha Vainio ja Vexi Salmi. Kärjen tunnetuimpia sävelmiä ovat Liljankukka, Laulava sydän, Köyhä laulaja, Rovaniemen markkinoilla, Reppu ja reissumies, Kulkurin iltatähti, Laivat puuta - miehet rautaa, Hiljainen kylätie, Muista minua, Sinun silmiesi tähden, Täysikuu, Vanhan veräjän luona sekä Syksyn Sävel 1969 kilpailun voittaja Sanat eivät riitä kertomaan. Toivo Kärki jäi Fazerilta eläkkeelle vuonna 1980, mutta sävelsi koko ajan uusia kappaleita melkein vuonna 1992 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Kärjen sävellykset edustivat Suomea Eurovision laulukilpailuissa kahdesti vuosina 1965 ja 1969. Pikkuhiljaa innostus hänen musiikkiaan kohtaan hiipui ja kolme viimeistä yritystä jäivät karsinnoissamme viimeisiksi.

Toivo Kärki euroviisuissa:

1962 Pikku rahastaja (es. Marion Rung / Kai Lind)

1962 Sitä rakkaus on (es. Pirkko Mannola)

1963 Kaikessa soi blues (es. Lasse Mårtenson / Johnny Forsell)

1963 Kristiina ja minä (es. Lasse Liemola / Matti Heinivaho)

1964 Rakkauden rikkaus (es. Taisto Tammi)

1965 Aurinko laskee länteen (es. Viktor Klimenko)

1965 Minne tuuli kuljettaa (es. Katri Helena)

1965 Lapin taikarummut (es. Ritva Mustonen)

1966 Märkää asfalttia (es. Tamara Lund)

1969 Kuin silloin ennen (es. Jarkko & Laura)

1974 Anna kaikkien kukkien kukkia (es. Markku Aro)

1982 Paista päivä (es. Tapani Kansa)

1984 Etsin juuriain (es. Paula Koivuniemi)

Advertisement