Eurovision Wiki
Advertisement

Ajankohta: Lauantai 22.2.1986 klo: 19.40, tuloslähetys klo 21.00

Kilpailupaikka: Yleisradio TV-studio 2, Pasila, Helsinki

Juontaja: Kari Lumikero

Kapellimestari: Ossi Runne

Kilpailumenetelmä: Kutsukilpailu (9 sävelmää)

Arvostelu: Ammattilaisraati

Kahden top-10 -sijoituksen jälkeen Yleisradio teki Suomen karsintaan yllättävän muutoksen ja päätti jälleen kutsua säveltäjiä nikkaroimaan Suomelle edustussävelmää euroviisuihin. Useilla säveltäjillä oli synnytystuskia tilaustöidensä kanssa ja karsinnan juontajan Kari Lumikeron haastatteluissa he suhtautuivatkin euroviisuihin jossain määrin jopa hieman väheksyvästi. Mikä ei Suomen olosuhteissa kylläkään ollut mitään uutta.

Muuten melko pienimuotoisessa studiokarsinnassa tehtiin kuitenkin yksi merkittävä edistysaskel, sillä kaksi vuotta aikaisemmin Suomessa perustetun kansainvälisen euroviisufaniorganisaation OGAE:n perustaja Jari Koikkalainen oli kutsuttu mukaan paitsi kertomaan järjestäytyneestä fanitoiminnasta, myös valitsemaan Suomen edustussävelmää yhtenä asiantuntijaraadin jäsenenä. Lisäksi Jari sai Kari Lumikerolta kunniatehtävän, kun hän spiikkasi yhden ehdokkaista lavalle.

Suomen mittapuun mukaan kolmen menestyksekkään viisuvuoden jälkeen YLE päätti yllättäen siirtyä avoimesta sävellyskilpailusta jälleen kutsukilpailun pariin. Kutsut lähetettiin yhdeksälle säveltäjälle, joista osa oli ensikertalaisia ja osa hyvinkin kokeneita viisunikkareita. Myös kahden viisuflopin säveltäjä Jim Pembroke kutsuttiin jälleen mukaan, joten ilmeisesti ulkomaalaiset säveltäjät kieltävä pykälä oli Suomen karsinnan säännöistä poistettu. Kutsutuista myös Jukka Siikavire oli aikaisemmin saanut oman teoksensa edustusmatkalle.

Yleisradio puuttui tällä kertaa ennen näkemättömän paljon ehdokasesitysten lopulliseen muotoon. Vaikka säveltäjien sanottiinkin saaneen itse päättää laulujensa esittäjät, oli YLE:lläkin painava sanansa sanottavanaan. Samaten karsintaesitysten ylöspano hiottiin orkesterisovituksia, esiintymisasuja ja mahdollisia koreografioita myöten mahdollisimman valmiiksi paketiksi ennen suoraa tv-lähetystä. Karsinnan lavasteetkin olivat suunnattu nimenomaan tv-vastaanottimien ääressä istuvaa yleisöä varten ja muu studio näytti mustissaan varsin synkeältä. Lava sen sijaan hohti lattiaa myöten kaikissa sateenkaaren väreissä eikä savuefekteissäkään säästelty.

Ensimmäisenä esityksenä kuultiin Kassu Halosen ja Kisu Jernströmin säveltämä vahva ehdokas ”Aitoa taikaa”, jonka esitti Kirkan ja Kim Lönnholmin muodostama duo. Kappaleen orkesterisovitukseen oli haettu apuvoimia Ruotsin puolelta, mikä kuului selkeästi soitannan rullaavan nuorekkaassa, mutta silti euroviisumaisen mahtipontisessa saundissa. Kahden vuoden takaisen edustussävelmämme säveltäjä Jukka Siikavire halusi selkeästikin taasen kokeilla jotain ihan uudenlaista ja lähetti kisaan ajan hengessä poppaavan kappaleen ”Tanssin aurinkoon”, jonka esittäjä oli uusi kasvo Kirsi Hörman alias Tulip. Iltapäivälehdet ehtivät nimetä Tulipin jo ”Suomen Madonnaksi”, mutta tyttö katosi julkisuudesta yhtä nopeasti kuin oli sinne tullutkin. Hänen tanssiaskeleensa olivat kylläkin kopioitu Madonnalta, mutta laulutaidoissa oli toivomisen varaa.

Kolmantena kuultiin illan toinen duettoesitys, tällä kertaa kahden näyttelevän naisen muodostamana. Irina Milan oli lisäksi tehnyt teatterimaailmaan sijoittuvan dramaattisen sanoituksen Esa Niemisen sävelmään. Irinan kanssa lavalla nähtiin Eija Ahvo. ”Applause”-kappale oli kuitenkin hieman liian vaikea euroviisukilpaan, sillä jopa vannoutuneelta viisufanilta sen hienouksien avautuminen on vienyt parhaimmillaan vuosia. 1980-luvun alussa suositusta Broadcast-yhtyeestä näihin karsintoihin osallistui avausnumerossa esiintyneen laulusolistin Kim Lönnholmin lisäksi lukuisia muitakin jäseniä. Neljäntenä kuultiin bändin toisen laulusolistin ja biisintekijän Edu Kettusen Kirkalle säveltämä kappale ”Uusiin taivaisiin”. Edu itse kuvaili karsinnan juontajan Kari Lumikeron haastattelussa teostaan varsin osuvasti: ”No se on semmonen ralli”.

Jim Pembroke olisi halunnut ”Tappavat kyyneleet”-kappaleensa esittäjäksi Kaija Koon, mutta Kaija kieltäytyi kunniasta. Tuohon aikaan soolouraansa satsannut Kaija kieltäytyi myös kahdesta muusta tarjouksesta näihin karsintoihin, koska katsoi että viisut eivät sopineet hänen imagolleen. Niinpä Sonja Lumme sai lyhyellä varoitusajalla vaikean kappaleen esittäväkseen. Sävellyksen korkeat nuotit olivatkin Sonjalla työn ja tuskan takana. Numerolla kuusi kisannut lauluyhtye Gruppo Jokke oli niin ikään varannut yhden paikan Kaija Koolle, mutta kieltäytymisen jälkeen häntä paikkaamaan saapui Leena Nilsson. ”Kaamoksen maa”-kappaleen säveltäjä Jokke Seppälä toimi itse kvartetin päävokalistina, ja Leenan lisäksi lavaliikehdintään ja stemmalauluun osallistuivat Rele Kosunen ja Anita Pajunen.

Gruppo Joken jälkeen Kim Lönnholm palasi lavalle esittämään soolonumeronsa. ”Rautataivas”-kappaleen sävelmän takana oli toinen Broadcast-biisintekijä Esa Kaartamo. Jos mukaan lasketaan myös orkesterin riveissä istunut kitaristi Jarmo Nikku, nähtiin tässä karsintalähetyksessä neljä Broadcast-yhtyeen kuudesta jäsenestä. Laahaavan ”Rautataivas”-tunnelmoinnin jälkeen oli vuorossa edellisen karsintamme toiseksi sijoittuneen laulun säveltäjä Kari Kuivalainen, joka hänkin Kaija Koon viisuvastaisuuden vuoksi joutui laulamaan kappaleen itse. Kari oli kuitenkin jo aloitellut soolouraansa laulajana ja saanut ensimmäisen albuminsa juuri markkinoille, joten ihan vierasta ei laulaminenkaan hänelle ollut. Hän ei kuitenkaan kokenut kappaletta omakseen, koska oli säveltänyt sen nimenomaan Kaijaa silmällä pitäen. Muutenkin mahtipontinen ”Päivä kahden ihmisen”-balladi oli käynyt läpi melkoisia synnytysvaikeuksia ja vasta sovitusvaiheessa se oli löytänyt oikeat uomansa. Kari oli kokenut tilaustyön tekemisen erityisen raskaana ja vaikeana.

Karsinnan viimeisenä esiintyi kisojen konkari Danny, joka esitti hittinikkari Veikko Samulin varta vasten viisuihin räätälöimän vauhdikkaan ja euroviisumaisesti nimetyn iskelmän ”Ninja”. Danny vaikutti olevan kisailijajoukosta ainoa, joka ihan oikeasti halusi voittaa. Samoin Suomen kansa äänesti iltapäivälehtien kyselyissä kappaleen ylivoimaisesti omaksi suosikikseen. Ammattilaisraati jyräsi kuitenkin tyystin toiset laulut kisan kärkipäähän. Monien yllätykseksi Kari Kuivalaisen balladi vei voiton ja vielä yllättävämpää oli että Kirkan ralli ”Uusiin taivaisiin” sijoittui vain pisteen päähän voittajasta.

Vakavamielinen balladi yritettiin jalostaa euroviisukuntoon mm. solistin stailaamisella ja näyttävällä esikatseluvideolla. Lisäksi Karin itsensä vastustelusta huolimatta kappaleen tekstiäkin muutettiin kansainvälisempään muotoon, siten että laulu sai Bergenissä nimekseen ”Never the end”. Kertosäkeen viimeistä riviä lukuun ottamatta kappaleen sanoitus pysyi kuitenkin samana. Missään vaiheessa kukaan ei kuitenkaan uskonut Suomen menestyvän kansainvälisessä loppukilpailussa tällä kokonaisuudella.

Lopputulokset:

1. Kari Kuivalainen: Päivä kahden ihmisen (89 pist.)

2. Kirka: Uusiin taivaisiin (88 pist.)

3. Kirka & Kim Lönnholm: Aitoa taikaa (74 pist.)

4. Kim Lönnholm: Rautataivas (64 pist.)

5. Irina Milan & Eija Ahvo : Applause (53 pist.)

6. Sonja Lumme: Tappavat kyyneleet (48 pist.)

7. Gruppo Jokke: Kaamoksen maa (37 pist.)

8. Danny: Ninja (31 pist.)

9. Tulip: Tanssin aurinkoon (22 pist.)

Advertisement