Eurovision Wiki
Register
Advertisement

Semifinaali: Sunnuntai 22.1.1984 klo: 14:45 (Radion rinnakkaisohjelma)

Finaali: Lauantai 18.2.1984 klo: 18:45

Tulokset: Perjantai 9.3.1984 klo 21.25 ohjelmassa ”Iltapala”

Kilpailupaikka: YLE TV-studio 2, Pasila, Helsinki

Juontaja: Maria Valkama

Kapellimestari: Ossi Runne

Kilpailumenetelmä: Avoin sävellyskilpailu (n. 286 sävelmää)

Arvostelu: Semifinaali (asiantuntijaraati), Finaali (postikorttiäänestys)

Kilpailukappaleita: Semifinaali: 21 kpl, Finaali: 11 kpl

Suomen euroviisut oli saatu Ami Aspelundin ja “Fantasiaa”-kappaleen johdolla uuteen nousujohteeseen, joten Yleisradio ei uskaltanut muuttaa valintamenettelyä paljoakaan. Kuten vuosi sittenkin, myös tänä vuonna järjestettiin avoin sävellyskilpailu, johon laulujen esittäjät valittiin etukäteen ja lopullisen valinnan suoritti Suomen kansa postikorttiäänestyksellä.

Edellisvuotisista solisteista uuden kutsun sai ainoastaan Kirka, ja kilpakumppaneiksi hänelle pyydettiin Paula Koivuniemi, Tomas Ek, Sonja Lumme, Anneli Saaristo ja Leena Nilsson. Ainoana kokonaan uutena elementtinä oli pelkästään radiossa kuultava alkukarsinta, jossa asiantuntijaraati pudotti 21 sävelmästä kymmenen pois pelistä. Näin ollen finaalissa kuultiin yhteensä yksitoista kilpailukappaletta. Alkukarsinnan paikkaa toimittanut radiolähetys oli kaikessa yksinkertaisuudessaan melko karu. 21 sävelmää oli äänitetty studiossa esityskuntoon ja kaikki kappaleet kuultiin liukuhihnalla peräkkäin koruttomine esittelyineen. Sen jälkeen YLE:n valitsema kahdeksanjäseninen asiantuntijaraati vetäytyi miettimään ja ilmoitti seuraavana päivänä 11 finaaliin päässyttä esitystä.

Kirka oli säveltäjien suosikkivalinta solistiksi ja hän lauloikin esikarsinnan 21:sta kappaleesta peräti seitsemän. Samalla hän sai mukavasti materiaalia tulevalle lp-levylleen, sillä ”Hengaillaan”-albumin kymmenestä laulusta puolet on euroviisuehdokkaita ja lopuista viidestä neljä on käännöskappaleita. Paula Koivuniemi lauloi alkukarsinnan kappaleista neljä, joista kaksi hän julkaisi myös tulevalla lp-levyllään ”Rakkaustarina”. Sonja Lumme sai esitettäväkseen myös neljä sävelmää, mutta Tomas Ek ja Anneli Saaristo kelpasivat vain kahdelle säveltäjälle. Solisteista vähiten säveltäjiä kiinnosti Leena Nilsson, joka lauloi vain yhden soolokappaleen ja sen lisäksi toisen duettona Tomas Ekin kanssa. Leenan kaikki esitykset etenivät kuitenkin finaaliin. Asiantuntijaraati valitsi finaaliin kolme Kirkan ja kolme Sonja Lumpeen kappaletta, mutta muut saivat tyytyä yhteen esitykseen – Tomas ja Leena lisäksi toiseen duetoiden. Ehkä raatia oli ohjeistettu valitsemaan kultakin solistilta ainakin yksi kappale televisioitavaan finaaliin, ettei kukaan vetäisi hernettä nenäänsä.

Kymmenen alkukarsinnassa karsiutuneen kappaleen joukkoon ei suuria ikivihreitä jäänyt itämään, mutta finalistilauluista sen sijaan suurin osa levytettiin esittäjiensä toimesta. Kappaleiden taso oli tällä kertaa varsin tasainen, eikä yhtä selkeää ennakkosuosikkia tahtonut löytyä, vaikka lehdistöllä ja kansalla oli radio-alkukarsinnan ja tv-finaalin välissä melkein kuukausi aikaa spekuloida aiheesta. ”Hengaillaan” ja solistivaihtoehdoista etenkin Kirka kuitenkin huomioitiin iltapäivälehtien mielipidekyselyissä korkealle. Mutta Paula Koivuniemellä ja Anneli Saaristolla oli myös kannattajansa, joten voittajaa ei voitu etukäteen julistaa. Ikuisena kakkosena pidetty Kirka sai kuitenkin osakseen myös myötätuntoääniä ja joidenkin mielestä hän ansaitsi edustusmatkan jo paljon yrittämisen ansiosta.

Sonja Lumme sai kunnian esittää finaalin sekä ensimmäisen että viimeisen kappaleen. Avausnumero ”Sut vain” oli Sonjan lauluista reippain ja se sijoittuikin parhaiten eli viidenneksi. Muut kaksi ”Muistojen taulut” ja ”Laulajan tie” olivat rauhallisempia, ja myös helpommin unohdettavia. ”Laulajan tie” jäikin kisan jumboksi alle tuhannella postikorttiäänellä. Numerolla kaksi kuultiin Kirkan kappaleista ensimmäinen, Pave Maijasen säveltämä ja sanoittama ”Laulu maailmalle”. Moniosaisessa sävelmässä oli tyylikkyyttä ja italialaistyyppisiä sävelkulkuja, mutta kansalle ei se avautunut, sillä se sijoittui seitsemänneksi.

Kolmantena kuultiin kisan ainoa ruotsinkielinen esitys, Tomas Ekin ”Machoman”. Tomas Ek lauloi alkukarsinnassa myös duettonsa Leena Nilssonin kanssa ruotsiksi nimellä ”Sol och vår”. Finaalipaikan varmistuttua he vaihtoivat kuitenkin laulukielen suomeksi ja kappaleen nimeksi tuli ”Kevään saan”. He epäilivät, että Suomen kansa vierastaisi ruotsinkielisiä kappaleita, eivätkä siten äänestäisi heitä postikortteineen. Äänivyöryä ei tullut suomen kielestä huolimatta, vaan hempeä lemmenduetto sijoittui kahdeksanneksi. Tomasin ruotsinkielinen sooloesitys sijoittui vielä pykälää kehnommin. Neljäntenä sooloesityksensä laulaneen Leena Nilssonin erikoisesti nimetty ehdokas ”Sun silmät on satava salaisuus” oli puolestaan kymmenes eli toiseksi viimeinen.

Esiintymisnumerolla viisi toistamiseen esiintyneen Kirkan jälkeen lavalle saapui Anneli Saaristo, jolla oli takanaan kuuden vuoden tauko euroviisuestradilla. Flamencosävytteinen ”Sä liian paljon vaadit” olikin eräänlainen ”La dolce vitan” esiaste, vaikka oli kappaleena synkempi ja dramaattisempi. Kappale oli Annelin tuolloisen elämänkumppanin Eero Tiikasalon säveltämä, kuten Annelin vuoden 1978 karsinnassakin laulama kappale. Laulu sijoittui hienosti kolmanneksi ja täysin ansaitusti.

Kolmen viimeisen laulun joukossa kuultiin kilpailun jumbon lisäksi kisan kärkikaksikko. Jukka Siikavireen Kirkalle säveltämä pirteä ralli ”Hengaillaan” poikkesi Jukan aikaisemmista viisusävellyksistä. Takana oli ikimuistoisia viisuehdokkaita, kuten ”Neidonryöstö” ja ”Liehuva liekinvarsi”. Tällä kertaa harpattiin iso askel kaupallisempaan suuntaan ja varsin menestyksekkäästi, sillä esitys nappasi lähes kolmanneksen postikorttiäänistä ja melkein puolet enemmän kuin toiseksi sijoittunut Paula Koivuniemen ”Tuultako tavoitan”. Kirkan jo hieman laskusuhdanteeseen kääntynyt ura ponkaisi uuteen nousuun ja ”Hengaillaan”-viisun mukaan nimetty lp toi Kirkalle hänen ensimmäisen kultalevynsä. Kirka sai matkata Luxemburgiin kansan luottamus takanaan.


Lopputulokset:

1. Kirka: Hengaillaan (22 040 ääntä)

2. Paula Koivuniemi: Tuultako tavoitan (11 793 ääntä)

3. Anneli Saaristo: Sä liian paljon vaadit (10 961 ääntä)

4. Kirka: Oo Marie (5 291 ääntä)

5. Sonja Lumme: Sut vain (5 136 ääntä)

6. Sonja Lumme: Muistojen taulut (3 970 ääntä)

7. Kirka: Laulu maailmalle (3 640 ääntä)

8. Tomas Ek & Leena Nilsson: Kevään saan (Sol och vår) (2 823 ääntä)

9. Tomas Ek: Machoman (1 976 ääntä)

10. Leena Nilsson: Sun silmät on satava salaisuus (1 556 ääntä)

11. Sonja Lumme: Laulajan tie (863 ääntä)

Advertisement