Eurovision Wiki
Advertisement

Ajankohta: Lauantai 22.1.1966 klo: 19.30

Kilpailupaikka: Ylen tv-studio, Pasila, Helsinki

Juontajat: Tuula Ignatius, Risto Vanari

Kapellimestari: George de Godzinsky

Kilpailumenetelmä: Avoin sävellyskilpailu (200 sävelmää)

Arvostelumenetelmä: Asiantuntijaraati


Vuotta aiemmin tapahtuneesta äänestyssählingistä viisastuneena, kuudennen suomalaisedustajan valinnan suoritti 12-henkinen tuomaristo etukäteen nauhoitetussa ohjelmassa, jotta kaikilta mahdollisilta skandaaleilta olisi säästytty. Yhdeksän laulua kuultiin ensimmäistä kertaa vasta televisiossa, eikä kansakaan siten päässyt etukäteen spekuloimaan omilla suosikeillaan. Myös kaiken sotkeva Pohjola-raati jätettiin historiaan. Valinta tapahtui sentään kaksivaiheisesti, sillä sääntöihin oli kirjattu uusi pykälä joka soi eniten pisteitä saaneelle laululle edustustehtävät vain jos kappale olisi heti kättelyssä saanut yli puolet kaikista pisteistä. Pisteet jakautuvat kärkikolmikolle kuitenkin niin tasaisesti, että uusi äänestyskierros niiden kesken oli välttämätön.

Ennen äänestyksiä piti kuitenkin saattaa yhdeksän ehdokaslaulua esityskuntoon. Ne seulottiin tuttuun tapaan avoimen sävellyskilpailun sadosta. Ohjelma lähetettiin televisiosta lauantai-iltana parhaaseen katseluaikaan, mutta se oli nauhoitettu ennakkoon samana iltapäivänä. Voittaja ei kuitenkaan vuotanut julkisuuteen liian aikaisin.

Kappaleiden taso oli varsin mukiinmenevä, vaikka lähes kaikki laulut olivatkin hitaita valsseja tai foxeja ja suureksi osaksi vielä mollivoittoisia. Yhdeksän ehdokkaan joukosta on jäänyt elämään useampiakin kappaleita, kuten kaikkien aikojen ensimmäisen edustajamme Laila Kinnusen revanssiyritys Muistojen bulevardi tai Dannyn Pieni sana, jonka on myöhemmin laulanut levylle myös esimerkiksi Jorma Kääriäinen ja Agents. Danny olikin yksi kisan ennakkosuosikeista, mutta aikalaiskirjoitusten mukaan TV-kamerat kipsasivat nuoren Dannyn siinä määrin suolapatsaaksi, että tuomaristo katsoi viisaammaksi vaihtoehdoksi sijoittaa hänet toiseksi viimeiseksi.

Viime vuoden ”nolla-Viki” eli Viktor Klimenko oli hänkin mukana näissäkin karsinnoissa Jaakko Borgin vahvalla sävelmällä Vieras rakastettuni, joka mahtipontisine introineen toi suorastaan mannermaisen tuulahduksen kilpailuun. Tamara Lundin esittämä Toivo Kärjen sävellys Märkää asfalttia on sekin jäänyt ihmisten mieleen, tosin ehkä hivenen pienimuotoisemmin. Ilkka Rinteen klassisesti koulutettu ääni ei ehkä ollut kotonaan tässä kevyen musiikin kilpailussa, samaten taitavana tulkitsijana tunnettu Carola ei saanut koskaan euroviisukarsintoihin oikein mitään kunnollista laulettavaa. Marjatta Leppänen jäi tällä kertaa jaetulle kuudennelle tilalle, eikä näin ollen toteuttanut vanhaa sanontaa ”kolmas kerta toden sanoo”. Kaksi vuotta sitten edustustehtävät hoitanut Lasse Mårtenson oli oman kilpailukappaleensa Ken hän on? lisäksi säveltänyt myös Dannyn laulun, mutta kummallakaan ei tärpännyt.

Laila Kinnusen ja Viktor Klimenkon lisäksi kärkikolmikkoon ja uudelle äänestyskierrokselle rynnisti kisan iloisin ja reipastempoisin kappale Playboy, esittäjänään 21-vuotias Ann-Christine Nyström. Toisella kierroksella ”Playboy” erottui selkeästi edukseen Lailan ja Viktorin esityksiin verrattuna, jotka hidastempoisuudessaan söivät ehkä pisteitä toisiltaan.

Jos jotain skandaalinkäryä haluaa väen väkisin näistä kisoista haistaa, sitä voisi löytyä korkeintaan siitä että voittajakappaleen säveltäjä Ossi Runne oli juuri palkattu Yleisradion viihdeorkesterin kapellimestariksi. Suomen karsinnassa juuri työsopimuksensa allekirjoittanut Runne ei kuitenkaan ollut vielä edes sorvin ääressä, vaan keikkailemassa muualla Suomessa orkestereineen. Kansainväliseen kisaan Ossi Runne sai kuitenkin lähteä johtamaan orkesterille omaa sävelmäänsä. Loppukilpailussa juuri ennen lavalle astumista Ann-Christinea huolestutti, että “entä jos unohdan tekstin”, mutta säveltäjä-kapellimestari löysi heti lohdutuksen sanat: “Älä välitä – ei kukaan ymmärrä.”


Lopputulokset (suluissa kärkikolmikon toisen äänestyskierroksen pisteet):

1. Ann-Christine: Playboy 22 p. (54 p.)

2. Laila Kinnunen: Muistojen bulevardi 20 p. (29 p.)

3. Viktor Klimenko: Vieras rakastettuni 20 p. (25 p.)

4. Lasse Mårtenson: Ken hän on? 13 p.

5. Carola: Meren laulu 11 p.

6.= Tamara Lund: Märkää asfalttia 8 p.

6.= Marjatta Leppänen: Aamuyön tanssi 8 p.

8. Danny: Pieni sana 5 p.

9. Ilkka Rinne: Syysromanssi 1 p.

Advertisement