Eurovision Wiki
Advertisement
Pepe Willberg

Pepe Willberg (oik. Pertti Willberg, s. 17.12.1946) on suomalainen laulaja ja säveltäjä. Hänen uransa alkoi jo vuonna 1962 Islanders-yhtyeessä Pepen ollessa vasta 16-vuotias. Vuonna 1966 yhtye muutti nimensä muotoon Jormas ja he levyttivät hitit "Saat miehen kyyneliin" ja "Rööperiin". Parin vuoden kuluttua perustettiin yhtye Pepe & Paradise, jossa käännöshittien lisäksi kappaleita sävelsivät Pepe Willberg ja Markku Johansson. Tunnetuimpia kappaleita olivat "Elämältä kaiken sain" ja Syksyn Sävel kilpailusta tuttu "Aamu". Euroviisukarsinnoissa Paradise nähtiin vuonna 1973 Seija Simolan kanssa. Pepe lauloi myös Seijan taustakuorossa, kun tämä edusti Suomea Eurovision laulukilpailuissa 1978 Pariisissa kappaleella Anna rakkaudelle tilaisuus. Toistamiseen Pepe nähtiin kansainvälisessä finaalissa vuonna 1993 Katri Helenan taustalla kappaleessa Tule luo.

Sooloartistina Pepe Willberg on osallistui Suomen euroviisukarsintoihin kuusi kertaa vuosina 1971-1992 ja vuonna 1980 duokumppanina nähtiin Reijo Karvonen. Lisäksi Pepe on tehnyt karsintoihimme neljä sävelmää, joista vuoden 1988 ehdokas Nauravat silmät muistetaan vei voiton ja pääsi edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuihin. Kaikkiin Pepen euroviisusävellyksiin on sanat kirjoittanut hänen silloinen vaimonsa Kirsti Willberg. Vuonna 2011 Pepe Willberg palkittiin Iskelmä-Finlandialla.


Pepe Willberg euroviisukarsinnoissa:

Artistina:

1971 Yksi miljoonaan

1974 Sinä ja minä

1975 Ovi elämään

1979 Päivä tuskin päättyis kauniimmin

1980 Jos voimaa on (Pepe Willberg & Reijo Karvonen)

1981 Nouse aamuusi

1992 Kaukaa kaipaan

Säveltäjänä:

1985 Onnellisuus (es. Tapani Kansa)

1988 Nauravat silmät muistetaan (es. Boulevard)

1989 Rakkauden laulut (es. Sonja Lumme)

1993 Aika eteenpäin vain kulkee (es. Marjorie)

Pepe Willbergin kotisivut

Advertisement