Eurovision Wiki
Advertisement

Säveltäjä: Toivo Kärki

Sanoittaja: Reino Helismaa

Esittäjä: Viktor Klimenko

13.2.1965 Viktor Klimenko osallistui kohuttuun Suomen euroviisukarsintaan oppi-isänsä Toivo Kärjen sävelmällä ”Aurinko laskee länteen”. Karsinnan alueraatiäänestyksen voitti Marjatta Leppänen kappaleella ”Iltaisin”. Mukana oli kuitenkin myös mystinen ”Pohjola-raati”, joka kannatti Viktor Klimenkon kappaletta, joka oli sijoittunut raatien äänestyksessä vasta toiseksi. Suomen kansa taas olisi halunnut edustajakseen Katri Helenan ja letkajenkan ”Minne tuuli kuljettaa”, joka huhujen mukaan oli voittanut radiossa soitetun alkukarsinnan, josta yleisö oli valinnut postikorttiäänestyksellä kappaleet finaaliin.

Neuvoton Yleisradio vetäytyi muutamaksi päiväksi miettimään asiaa ja harkinnan jälkeen päätyi olemaan samaa mieltä Pohjola-raadin kanssa. Niinpä Viktor Klimenko julistettiin edustajaksemme. Yhdeksi syyksi on jälkeenpäin arveltu valinnan olleen kunnianosoitus 21.1.1965 keuhkosyöpään kuolleelle Reino Helismaalle, joka oli sanoittanut kappaleen. Myös laulun surumielinen aihe on saanut jälkipolvet spekuloimaan, että Helismaa olisi tiennyt kuolemastaan ja tehnyt siitä laulun. Joka tapauksessa sanoitus jäi Helismaan viimeiseksi hänen elinaikanaan julkaistuksi.

Viktor Klimenkon matkalla Napoliin sattui melkoinen kommellus ja oli vähällä, että Suomen edustuskappale olisi jäänyt kokonaan esittämättä. Tuohon aikaan Viktor oli Neuvostoliiton kansalainen ja häneltä puuttui asianmukainen viisumi. Asia tuli ilmi vasta Italian tullissa ja tullimiehet eivät päästäneet häntä maahan. 1960-luvulla asiat pystyttiin hoitamaan kuitenkin vähän suurpiirteisemmin, kuin nykyään, ja Suomen delegaatio synnytti tullissa jonkin sortin hössötystilanteen ja Viktor pääsi puolihuomaamattomasti luikahtamaan maahan.

Näiden moninaisten vaiheiden jälkeen Viktor Klimenko esiintyi kahdeksantoista maan joukossa kolmanneksi viimeisenä ja ei onnistunut vakuuttamaan kansainvälisiä tuomareita. Suomi ei saanut ainuttakaan pistettä, ja joutui jakamaan kohtalonsa Espanjan, Saksan ja Belgian kanssa. Jumbosija synnytti Suomessa kohun, koska karsintaan jätetty Katri Helenan pirteä esitys muistutti suomalaisten mielestä voittoisaa Luxemburgin kappaletta ”Poupée de cire, poupée de son”, joka esitettiin juuri ennen Suomea.

ESC_1965_16_-_Finland_-_Viktor_Klimenko_-_Aurinko_Laskee_Länteen

ESC 1965 16 - Finland - Viktor Klimenko - Aurinko Laskee Länteen

Advertisement