Eurovision Wiki
Advertisement

Ami Aspelund (oik. Anne-Marie Aspelund, s. 7.9.1953 Vaasa) pyrki 1980-luvulla aktiivisesti Suomen euroviisuedustajaksi ja vuonna 1983 hän siinä onnistuikin. Amin ura alkoi vuonna 1973 hitillä "Apinamies". Sitä seurasivat hitit "Tänään huipulla" ja "Käy luonain eilinen", jotka ovat versioita The Carpenters yhtyeen kappaleista. Ami on levyttänyt myös suomenkielisen version vuoden 1974 euroviisuvoittajakappaleesta "Waterloo", jonka esitti Abba. Yleisradio kutsui Amin euroviisukarsintojen solistiksi vuosina 1982 , 1983 ja 1985 . Vuonna 1982 hän sijoittui karsinnassa toiseksi Veikko Samuli n sävelmällä "Mitt äppelträd". Vuonna 1983 Ami oli aluksi ainoa naissolisti, mutta kun neljä säveltäjää halusi kappaleidensa esittäjäksi naisen, kutsuttiin avuksi Meiju Suvas . Samana vuonna hän voitti Suomen karsinnan silloisen aviomiehensä Kari Kuusamo n sävelmällä "Fantasiaa" ja pääsi edustusmatkalle Müncheniin, Saksaan. Suomen karsinnoissa Ami teki historiaa olemalla samana vuonna kilpailun voittaja ja jumbo. Ami on levyttänyt useita suomen- ja ruotsinkielisiä levyjä ja esiintynyt lukuisissa show- ja revyyesityksissä.

Ami Aspelund euroviisuissa:

1982 Mitt äppelträd

1982 Isä

1982 Sambanja

1983 Fantasiaa

1983 Hymni Äiti Teresalle

1985 Lapset maailman (Ami Aspelund & Riki Sorsa )

1985 Sången om vårt hus

1985 Mandy

1988 Amor amor

Ami Aspelundin kotisivut

Advertisement