Eurovision Wiki
Advertisement

Ajankohta:

1. alkukarsinta: Perjantai 14.1.2011

2. alkukarsinta: Perjantai 21.1.2011

3. alkukarsinta: Perjantai 28.1.2011

Finaali: Lauantai 12.2.2011

Kilpailupaikka:

Alkukarsinnat: Tohlopin tv-studiot, Tampere

Finaali: Caribia, Turku

Juontajat: Jaana Pelkonen & Tom Nylund

Kilpailumenetelmä: Artistien kutsukilpailun ja avoimen sävellyskilpailun yhdistelmä

Arvostelumenetelmä: Puhelinäänestys

Toistaiseksi viimeiset Eurovision-nimeä kantaneet Suomen euroviisukarsinnat järjestettiin tammikuussa 2011. Kisahössötys alkoi tosin aiemmilta vuosilta tuttuun tyyliin jo edellisenä syksynä. Vuonna 2010 hyväksihavaittuun tapaan YLE järjesti kutsukilpailun lisäksi myös avoimen sävellyskilpailun, johon alettiin etsiä kappaleita heti kesän mentyä. Vuonna 2006 alkanut kutsukilpailumenettely alkoi myös tulla tiensä päähän, kun miltei jokainen euroviisukisaan suostuva levyttävä suomalaisartisti oli jo mukana ollut. Näin ollen avoimen kisan osuutta laajennettiin – joskin hieman epämääräisellä tavalla. YLE pidätti nimittäin itsellään oikeuden ”kutsua” avoimeen kisaan kappaleen lähettäneiden artistien joukosta parhaina pitämänsä suoraan mukaan viidentoista semifinalistin kattaukseen. Syksyllä 2010 valinnat sitten esiteltiin suurelle yleisölle. Se jo tiedettiin, että tangokuninkaaksi valittu Marko Maunuksela oli mukana. Kutsun saaneiden keskuuteen mahtui myös toinen tangokuningas, Tommi Soidinmäki vuodelta 2004. Suuria riemunkiljahduksia ei euroviisuihmisten suusta kuultu, kun niminä tutuimpia kilpailijoita olivat Tartu Mikkiin -juontaja Sami Hintsanen ja toisen polven euroviisuilija Milana ”Laila Kinnusen tytär” Misic. Myös monista aiemmista musiikillisista yhteyksistä tuttu Jimi Constantine (ent. Pääkallo) saattoi olla joillekin tuttu.

Hieman epäselvää oli sen sijaan se, ketkä olivat päässeet suoraan mukaan avoimesta kilpailusta. Suurelle yleisölle täysin uusi kasvo Paradise Oskar oli ainakin heidän joukossaan, mutta sitä kautta mukaan oli ponnahtanut myös Popstars-ohjelmasta ja soolourastaan tuttu Jonna (Pirinen). Tämän vuotisen kohun aiheutti niinikään avoimeen sävellyskisaan osallistunut kokoonpano Stala & So., jonka laulusolisti Stala alias Sampsa Astala paljastui pian euroviisuvoittajaksi. Hän oli nimittäin maskinsa riisunut Lordi-yhtyeen rumpali Kita. Loppujen lopuksi julkisuuteen tulo oman orkesterin riveissä toi Stalalle potkut Lordista. Avoimesta kilpailusta mukaan oli kutsuttu myös edelliseltä vuodelta tutuksi tullut entinen lapsitähti Eveliina Määttä.

Samaan aikaan julkistettiin myös lisää avoimen sävellyskisan satoa ja annettiin netissä viihtyvälle kansalle kaksi viikkoa aikaa valita vielä kolme kilpailusävelmää lisää. Vaihtoehtojen määrä oli tosin puolittunut viiteentoista viimevuotisesta. Tasaisesta kattauksesta erottuivat oikeastaan vain edelliseltä vuodelta tutut Saara Aalto ja Paul Oxley sekä eurodanceporukka Chorale. Semifinaaleihin etenivät loppujen lopuksi Saara Aallon lisäksi raskaamman rockin edustaja Cardiant sekä suomalaisruotsalainen popyhtye Father McKenzie. Kesken äänestysrupeaman esitellyissä väliaikatilastoissa myös Chorale oli viiden eniten äänestetyn kilpailijan joukossa.

Alkukarsinnat käynnistyivät televisiossa 14.1.2011 viiden kappaleen ryppäällä. Edelliseltä vuodelta tutuksi tulleeseen tapaan kolme heistä olivat pääseviä Suomen karsinnan finaaliin ja kaksi putoavia jatkosta. Yhteensä kolmen alkukarsinnan kuudesta putoajasta tosin vielä yksi sai uuden mahdolliseen YLE:n villin kortin turvin, jonka jälkeen finaalissa nähtäisiin kymmenen kilpailuesitystä. Karnevaalit avasi espoolaistrio Automatic Eye, joka oli urallaan julkaissut kaksi albumia. Heidän tunnetuin kappaleensa oli ”Away from sunshine” vuodelta 2008, mutta tässä vaiheessa ura osoitti jo hiipumisen merkkejä Tohlopin tv-studioon saapuneista muutamista kirkuvista teinitytöistä huolimatta. ”I’m not the one who’s sorry” -kappaleen karsiutuminen jatkosta vaimensi tyttöjen huudot.

Euroviisukonkari oli Mika Toivanen säveltänyt tangokuningas Marko Maunukselalle jyskyttävän ”Synkän maan tangon”, joka eteni odotetusti finaaliin. Erilaisista kokoonpanoistaan ja jazz-yhteyksistään tuttu Johanna Iivanainen esitti ammattitaitoisesti hartaan balladinsa ”Luojani mun” finaalipaikan arvoisesti. Jonnalla oli myös yritystä koreografiansa kanssa, mutta toisaalta ”Puppets”-kappaleen karsiutuminen finaalista ei hämmästyttänyt ketään. Suomessa kun ollaan, rock-ryhmä Cardiantin finaalipaikka ei ollut myöskään yllätys. Muutamat muistivat yhtyeen laulusolistin Erik Karhatsun vuoden 2008 Idols-kilpailusta, jossa hän eteni teatteriviikonloppuun asti.

Irakin Kurdistanista kotoisin oleva Soma Manuchar oli lupaava uusi tuttavuus, joka oli saavuttanut nimeä piireissä esittämällä Helsinki Gay Pride 2010:n tunnuskappaleen ”Janie”. Tytön albumia oli valmisteltu pitkään ja euroviisukarsinnoista odotettiin hänelle ehkä lopullista sysäystä kuuluisuuteen. Live-esitys ja vaatesuunnittelija Mert Otsamon kyhäämä esiintymisasu eivät kuitenkaan olleet äänestäjien makuun, eikä kilpailukappale ”Strong” ollut sekään tarpeeksi vahva. Soma tyttö karsiutui jatkosta, eikä hänestä ole muutenkaan kuultu sen koommin. Paradise Oskar puolestaan yllätti kaikki rennolla esityksellään ja ponkaisi finaaliin. Sen sijaan Jimi Constantinen rehentelevä esitys ei vakuuttanut äänestäjiä ja monien yllätykseksi hänen kohtalokseen koitui karsiutuminen. Siinä eivät auttaneet yleisön joukkoon suihkutettu halpa kuohuviini ja leikkiraha, ja kappale ”Party to party” muistutti sekin kovasti Bon Jovi -yhtyeen hittiä ”It’s my life”. Finaalipaikat menivät Milana Misicin etniselle esitykselle ”Sydämeni kaksi maata” ja myös Father McKenzien ”Good enough” -poppi oli äänestäjien mielestä tarpeeksi hyvä.

Kolmannesta ja viimeisestä alkukarsinnasta ainoana karsiutui yllättäen erän nimekkäin laulaja Tommi Soidinmäki, jolle euroviisulegenda Petri Laaksonen oli kynäillyt dramaattisen kilpailukappaleen ”Seis!”. Vanhempi polvi äänesti jatkoon tv:stä tutun Sami Hintsasen, jonka kilpailuballadi ”Täältä maailmaan” oli puolestaan Antti Kleemolan käsialaa. Kleemola itsehän kisaili euroviisukarsinnoissa vuotta aiemmin solistina. Suuri yleisö oli varmaan unohtanut myös sen, että nämä eivät olleet Hintsaselle ensimmäiset euroviisukarsinnat. Hän nimittäin lauloi ”Auringonkukasta” jo vuonna 1996, silloin vielä pitkäkutrisena blondiinina. Loput jatkopaikan lunastaneet olivat kaikki avoimesta sävellyskilpailusta mukaan pyrkineitä. Saara Aallon ja Stala & So. -yhtyeen lisäksi YLE helli villillä kortilla Eveliina Määtän diskopoppia.

Helmikuun 12. päivä finalistit kokoontuivat Turun Caribiaan eli samaan paikkaan, josta Suomen kansa valitsi edustajakseen Lordi-yhtyeen vuonna 2006. Tutuksi tulleiden menojen mukaan kymmenestä kisaajasta valittiin kolme toiselle kierrokselle ns. superfinaaliin. Ironista oli, että kaikki kutsuartistit jäivät nuolemaan näppejään ja superfinaalikolmikko muodostui avoimen sävellyskilpailun sadosta. Superfinaalista muotoutui kahden kauppa Father McKenzie -yhtyeen pokattua kolmannen sijan vaatimattomalla 12,6 prosentin äänisaaliilla. Saara Aalto joutui jälleen tyytymään toiseen sijaan, mutta huonommalleen hän ei hävinnyt. Kirkkonummelta kotoisin oleva Paradise Oskar alias Axel Ehnström lauloi itsensä suomalaisten sydämiin käytännössä yhdessä yössä. Vasta parikymppinen nuorukainen oli myös itse kirjoittanut kilpailukappaleensa ”Da da dam”. Karsintavoitto toi Oskarille myös levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa ja Euroviisujen tiimellyksessä julkaistiin hänen omista sävellyksistään koottu albumi ”Sunday songs”. Rento esiintymistyyli jatkui myös Düsseldorfin kansainvälisessä kilpailussa ja Paradise Oskar lauloi Suomen hienosti finaaliin. Finaalissa meno tosin hyytyi 21. sijaan, mutta edustajamme valittiin eurooppalaisen median toimesta kilpailujen mukavimmaksi kaveriksi Marcel Bezençon -palkinnon myötä.


Lopputulokset:

Internet-äänestys
esittäjä kappale jatkoon
Anfisa Give me power to resist
Blackbird Gooseberry
Cardiant Rapture in time X
Chorale Share your life
Christa Renwall Fool of yourself
Emilie Untamala It is you
Father McKenzie Good enough X
Joel Främling Man in squalor
Paul Oxley The Prisoner
Pauliina Salonen Every day
Saara Aalto Blessed with love X
Sara Sayed Shallow waters
Sonja Bishop This is my life
Suvi We are one
Tony Green Miracle
1. alkukarsinta 14.1.2011
esittäjä kappale jatkoon
1 Automatic eye I'm not the one who's sorry
2 Marko Maunuksela Synkän maan tango X
3 Johanna Iivanainen Luojani mun X
4 Jonna Puppets
5 Cardiant Rapture in time X
2. alkukarsinta 21.1.2011
esittäjä kappale jatkoon
1 Soma Manuchar Strong
2 Paradise Oskar Da da dam X
3 Jimi Constantine Party to party
4 Milana Misic Sydämeni kaksi maata X
5 Father McKenzie Good enough X
3. alkukarsinta 28.1.2011
esittäjä kappale jatkoon
1 Eveliina Määttä Dancing in the dark villi kortti
2 Sami Hintsanen Täältä maailmaan X
3 Tommi Soidinmäki Seis!
4 Saara Aalto Blessed with love X
5 Stala & So. Pamela X
Finaali 12.2.2011
esittäjä kappale sij. %-osuus
1 Eveliina Määttä Dancing in the dark
2 Sami Hintsanen Täältä maailmaan
3 Milana Misic Sydämeni kaksi maata
4 Paradise Oskar Da da dam 1 46,7%
5 Cardiant Rapture in time
6 Johanna Iivanainen Luojani mun
7 Father McKenzie Good enough 3 12,6%
8 Marko Maunuksela Synkän maan tango
9 Saara Aalto Blessed with love 2 40,7%
10 Stala & So. Pamela
Advertisement